Tulevaisuuden Torahampaat on vuonna 2015 perustettu foorumipohjainen roolipeli, joka perustuu Ginga-sarjaan. Pelissä on mukana tottakai sarjan hahmot, mutta olemme antaneet tietenkin vapauden luoda täysin omia hahmoja sarjan alkuperäishahmojen rinnalle.

 

 

4 vuotta Hougenin sodasta on kulunut. Salakavalasti tuntematon hirviö koiran hahmossa syöksi vallastaan Ginin ja tämän pojan Weedin. Alkoi hirvittävä, verinen sota, jossa koko paratiisi tuhoutui, jättäen jälkeensä Ohun hajonneen lauman ja kadonneen riistan. Epätoivon hetkellä Ginin vanhempi poika, Yukimura, otti paikkansa Ohun sotaisana ylipäällikkönä. Hän aikoo saada paratiisin takaisin sen alkuperäisille omistajilleen.

Ohun vallannut paholainen, Kurokage, paljastuu kuitenkin vaikeammaksi vastukseksi kuin he luulivatkaan. Paratiisin aika käy vähiin, ja kaunat eri laumojen välillä lisääntyvät. Ystävyyssuhteet ovat ehkä lopullisesti mennyttä, ja koiria kuolee nälkään riistan vähennyttyä. Miten käy Ohun soturien?  Onnistuuko kukaan palauttamaan rauhaa Japaniin, vai vuodatetaanko verta aivan turhaan?

 

 

Pelin juoni perustuu melko perinteisesti Ohun lauman ja toisen lauman väliseen sotaan, mutta mukana on peliä piristämässä erilaisia sivujuonia. Pelit eivät kuitenkaan tottele kaavojaan kangistuneesti, vaan kaikilla pelaajilla on mahdollisuus vaikuttaa sen kulkuun. Mitä tahansa voi siis tapahtua! Roolipeli on muutenkin melko vapaamuotoinen ja rajoiltaan väljä, joten hieman kokemattomienkin pelaajien on mukava ja helppo tulla mukaan!

 

Tällä sivulla voit tutustua vielä tarkemmin pelin juoniin ja käytäntöihin, mutta ohjeistusta löytyy myös foorumin sivuilta, jos jotain pääsee unohtumaan. :) Ylläpitäjinä toimii pelin perustaja Shiomi, sekä hänen uskollinen avustajansa (tosin hänkin täysivaltainen ylläpitäjä), Untamed.


Vielä kerran, lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

- Shiomi & Untamed